Tehokkuutta, toimivuutta ja viihtyisyyttä yrityksen tiloihin ammattijärjestäjän avulla!
Yrityksen toimitilojen, varastojen, henkilökunnan tilojen ym. järjestäminen joko yhteistyössä asiakkaan kanssa tai avaimet käteen -periaatteella. Järjestäkää vaikka toimiston porukan voimin paperitalkoopäivä - ammattijärjestäjän ohjauksessa jo yhden päivän aikana saadaan tuntuvia tuloksia aikaan, eikä etsimiseen ja tavaroiden siirtelyyn tarvitse enää käyttää arvokasta työaikaa!
Hinta määräytyy käytetyn ajan ja järjestämistavan mukaan. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Esimerkkityö: Varastotilan ja varastona käytetyn toimistotilan tavaroiden läpikäyminen. Tarpeettomien tavaroiden poistamisen jälkeen varastoitavat tavarat mahtuivat varastoon. Ne järjestettiin ja merkittiin selkeästi, jolloin tavaraiden etsimiseen ei tarvinnut enää käyttää aikaa ja varaston järjestyksen ylläpito onnistui vaivattomasti. Toimistotila vapautui kaivatuksi työ- ja neuvottelutilaksi.
VARAUSEHDOT
Varaus on sitova. Esteen sattuessa varaus tulee muuttaa tai peruuttaa vähintään 5 vrk ennen sovittua alkamisaikaa. Jos varaus peruutetaan 1-5 vrk ennen tilauksen alkamista, veloitetaan 50 % sovitun palvelun hinnasta. Jos varaus peruutetaan alle 1 vrk palvelun sovitusta alkamisajankohdasta, veloitetaan koko hinta.
Järjestyksen avain
Ammattijärjestäjä Minna Metsälauha
info(at)jarjestyksenavain.fi
y-tunnus 3443860-9
Lähde mukaan karsimishaasteeseen
ja tilaa uutiskirjeeni!
Kiitoksena tilauksesta saat kymmenen kohdan listan asioista, joista voit luopua heti sekä karsimishaasteen koontilomakkeen. Listan avulla pääset kodin järjestämisessä helposti ja nopeasti vauhtiin! Lisäksi kuulet ensimmäisenä alkavista kursseista ja verkkokursseista sekä saat silloin tällöin minulta vinkkejä kodin järjestämiseen liittyen. Ollaan yhteyksissä!
Created with © systeme.io