Tykkäsitkö? Kerro se muillekin!

Tavarataitoja esiäitien tapaan

Mitä aiemmat sukupolvet voisivat opettaa meille kodin  järjestämisestä?

Tavarataidot ovat omistamiseen, kunnostamiseen ja kierrättämiseen liittyviä taitoja, jotka auttavat meitä selviytymään nykypäivän yltäkylläisyyden keskellä. Ihannetapauksessa ne siirtyvät äidiltä tyttärelle, ja nuoremmat sukupolvet kartuttavat niitä omilla tiedoillaan ja päivittävät tähän päivään.

Heräsin itse pohdiskelemaan aiempien sukupolvien oppeja, kun urakoin korjausta odottavien tekstiilien pinoa matalammaksi. Keittiöpyyhkeet ja farkut saivat taas monta vuotta lisäaikaa pienillä korjauksilla ja paikkauksilla. Samalla säästyi rahaa, aikaa ja luonnonvaroja. Mielessäni kiittelin sukumme naisten käsityötaitoja ja suomalaisen koulun käsityöopetusta - tavarataitoja parhaimmillaan!

Tässä blogikirjoituksessa pohdin, mitä kaikkea aiemmat sukupolvet voisivat opettaa meille nuoremmille erityisesti tavaroihin ja kodin järjestämiseen liittyen.

Kodin järjestys - rutiineilla ja sesonkiajattelulla sujuvaa arkea

Arvioidaan, että nykyään keskivertokodissa on kymmeniä tuhansia tavaroita. Menneinä vuosina kotien tavaramäärä on ollut selvästi pienempi, jolloin toki järjestyksen ylläpitokin oli helpompaa. Niukkuus oli ennen pakko, mutta toi mukanaan sujuvuutta arkeen.

Järjestyksen ylläpitoa helpottivat myös arkiset rutiinit ja tavaroiden selkeät paikat. Esimerkiksi keittiössä tai vajassa tavaroille oli paikkansa, jonne ne käytön jälkeen palautettiin. Tiskit tiskattiin heti ruokailuun jälkeen, joten tiskivuoret eivät päässeet kasaantumaan. Eipä astioita tavallisessa kodissa kasoiksi asti olisi ollutkaan. 

Viikossa toistuivat tietyt arkiset rutiinit: oli pyykkipäivä, leivontapäivä ja siivouspäivä. Kaikelle oli aikansa ja perheenjäsenille omat tehtävänsä - kaikki osallistuivat kykyjensä mukaan. Myös vuosittaiset rutiinit rytmittivät ja selkeyttivät elämää. Tiettyinä vuodenaikoina tehtiin tietyt asiat - ei ollut tilaa vitkastelulle ja viivyttelylle. Ehkäpä selkeät ja toistuvat rutiinit toisivat helpotusta myös nykypäivän kiireiseen ja sirpaleiseen arkeen?

Tavarataitoja esiäitien tapaan

Tavaroiden arvostus - harkiten hankittua kohdeltiin huolellisesti ja arvostaen

Ennen vanhaan kaikkea ei voinut saada. Nykypäivän yltäkylläisyyttä ja valinnan mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti ollut, ja jos olikin, ei suurimmalla osalla ihmisistä ollut varaa hankkia mitä tahansa. Kun jotakin hankittiin, sitä arvostettiin ja pidettiin hyvin.

Tavaroiden elinikä pyrittiin pitämään mahdollisimman pitkänä. Tavaroita huollettiin, kunnostettiin ja korjattiin. Kun esine oli tiensä päässä, se hyödynnettiin vielä materiaalina johonkin uuteen käyttötarkoitukseen. Tarpeettomaksi käyneelle etsittiin uusi käyttäjä. Ultrapikamuodista ja kertakäyttökulttuurista ei tietoakaan!

Korjaamalla lisää käyttöikää tavaroille.

Varautuminen - ennakointi toi turvaa

Ennen vanhaan esimerkiksi ruokaa varastoitiin ja säilöttiin talven varalle ennakoiden. Osattiin arvioida, kuinka paljon mitäkin tarvitaan. Tuleviin tarpeisiin varauduttiin siis tietoisesti ja ennakoiden, ei päämäärättömästi hamstraten.

Sotavuosia seuranneen pula-ajan jälkimainingeissa osalla varautuminen saattoi mennä hiukan yli, kun aivan kaikki tyhjistä jogurttipurkeista pussinsulkijoihin asti on säästetty olipa tarvetta tai ei, mutta parhaimmillaan fiksu ja ennakoiva varautuminen tuo turvaa elämään.

Luovuus ja kädentaidot - kuinka tehdä vähemmästä enemmän

Tavaroiden ja tilojen monikäyttöisyys oli entisaikoina selviö. Tuvassa laitettiin ruokaa ja syötiin, mutta myös tehtiin käsitöitä, oleiltiin ja nukuttiin. Pöytä palveli niin syömisessä kuin ruuanlaitoissa, leipomisessa ja käsitöiden tekemisessä. Esineille keksittiin luovasti monenlaisia käyttötarkoituksia. Nykyään naulakossa saattaa jokaiselle perheenjäsenelle olla monenlaista takkia ei käyttötarkoituksiin, keleihin, urheilulajeihin ja tyyleihin, kun oikeasti vähemmälläkin pärjäisi.

Asioita myös osattiin tehdä, kunnostaa ja uudistaa itse. Jos jotakin tarvittavaa ei ollut, se tehtiin itse. Jos jokin oli rikki, se korjattiin. Jos esine oli tiensä päässä, sen materiaali käytettiin jonkin uuden valmistukseen. 

Yhteisöllisyys - jakamalla tavarat käyttöön

Ennen vanhaan astiat, liinavaatteet ja huonekalut kulkivat suvussa. Niitä arvostettiin ja vaalittiin, mutta myös käytettiin. Tavaroiden tarinat ja niihin liittyvät muistot kulkivat tavaroiden mukana. Rohkaisenkin aina ottamaan varastojen kätköissä piileskelevät perintöastiat ja muut aarteet rohkeasti käyttöön - arjessa ne ilahduttavat enemmän kuin siellä varastossa! 

Tavaroita myös lainattiin sukulaisille, naapureille ja muille tuttaville. Kaikkea ei tarvinnut omistaa itse, ja jakamalla tavarat saivat enemmän käyttökertoja. Itselle tarpeettomiksi käyneille tavaroille etsittiin uusi käyttäjä. Tämä tavarataito on monella periytynyt tähänkin päivään, kun esimerkiksi pieneksi jääneet lastenvaatteet kulkevat suvussa seuraavalle tai tarpeettomat tavarat myydään kirpputorilla. 

Käytössä perintöastiat ilahduttavat enemmän kuin varastossa.

Tavarataidoilla helpotusta ja sujuvuutta arkeen

Tuomalla esiäitien parhaat opit tähän päivään, saa parhaimmillaan kevyemmän ja sujuvamman arjen. Karsi ja luovu tarpeettomasta - vähemmän järjestettävää. Kunnosta ja korjaa - lisää tavaroidesi käyttöikää. Varaudu ennakoiden - luot turvaa. Luo rutiineja - arki sujuvoituu. Käytä luovuutta ja suosi monikäyttöisyyttä - pärjäät vähemmällä. Lainaa, jaa, vuokraa - kaikkea ei tarvitse omistaa.

Jos entisaikaan minimalismi ja niukkuus oli pakon sanelemaa, tänä päivänä se on valinta, joka tuo vapautta. Vapautta on myös oivallus siitä, että kaikkea ei tarvitse omistaa.

Tykkäsitkö? Kerro se muillekin!

Haluatko tiedon uusista blogipostauksista suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeeni!

Viikon avain - iloa ja inspiraatiota sinulle, joka järjestät kotiasi omatoimisesti

Tilaamalla uutiskirjeen saat parhaat järjestämisvinkkini suoraan sähköpostiisi joka maanantai täysin ilmaiseksi. Kiitoksena tilauksesta saat kymmenen kohdan listan asioista, joista voit luopua heti sekä alennuskoodin verkkokursseille. Lukuiloa!

Järjestyksen avain

Ammattijärjestäjä Minna Metsälauha

info(at)jarjestyksenavain.fi

y-tunnus 3443860-9

Viikon avain -uutiskirje

Viikon avain - iloa ja inspiraatiota sinulle, joka järjestät kotiasi omatoimisesti

Tilaamalla uutiskirjeen saat parhaat järjestämisvinkkini suoraan sähköpostiisi joka maanantai täysin ilmaiseksi. Kiitoksena tilauksesta saat kymmenen kohdan listan asioista, joista voit luopua heti sekä alennuskoodin verkkokursseille. Lukuiloa!