Tykkäsitkö? Kerro se muillekin!

Kun suru yllättää

Vieraskynäkirjoitus

Hautauspalvelu Kaiho

Kun suru yllättää

Mitä asioita pitää hoitaa läheisen kuollessa

Läheisen kuolema pysäyttää aina – ja erityisesti silloin, jos menetys tulee odottamatta. Surun keskellä hoidettavia käytännön asioita on yhtäkkiä paljon, eikä ehkä ole selvää, mitä kaikkea pitäisi tehdä. 

Onneksi kaikesta ei tarvitse selvitä yksin. Apua ja tukea on saatavilla niin hautajaisten järjestämiseen ja perunkirjoitukseen kuin myöhemmin esimerkiksi irtaimiston läpikäymiseen.

Hautaustoimisto on omaisten tukena, kun hautajaisjärjestelyjä tehdään. Eteen tulee paljon päätöksiä: millainen arkku valitaan, minne läheinen haudataan ja millaiset hautajaiset tuntuisivat oikeilta. Asiantunteva hautaustoimisto osaa kertoa selkeästi eri vaihtoehdoista, niiden merkityksestä ja kustannuksista.

Hautauspalvelu Kaiho on koonnut tähän vieraskynäkirjoitukseen katsauksen tärkeimmistä tehtävistä, jotka tulevat eteen ensimmäisten päivien ja viikkojen aikana. 

Kuolemasta ilmoitetaan useille tahoille

Kuolemasta on viipymättä hyvä kertoa sukulaisille, ystäville sekä tarvittaessa työnantajalle tai oppilaitokselle. Taloyhtiön isännöitsijän kautta hoituu suruliputus kuolinpäivänä, sen jälkeisenä päivänä ja/tai hautajaispäivänä.

Jos vainajalla oli koti-, ateria- tai siivouspalveluita, palveluntarjoajille pitää ilmoittaa tilanteesta. 

Toimiko edesmennyt aktiivisesti yhdistyksissä? Jotkut yhdistykset muistavat mielellään jäsentään kukilla tai adressilla. Kun ilmoittaa läheisensä kuolemasta, hoituu usein samalla myös jäsenyyden irtisanominen.

Lehti-ilmoituksella voi paitsi kertoa kuolemasta, myös kutsua hautajaisiin tai hautajaisten jälkeen kiittää osanotosta.

Asunnon ja irtaimiston hoitaminen

Jos vainaja asui yksin, jääkaappi, pakastin ja jäteastia odottavat tyhjennystä. Mikäli vainajalta jäi lemmikkieläimiä, on huolehdittava niiden hoidosta.

Posti voidaan kääntää asioita hoitavan henkilön osoitteeseen. Postiluukkuun voi laittaa ”Ei mainospostia” -lapun.

Irtaimiston läpikäyminen voi olla raskasta, mutta se kannattaa pyrkiä hoitamaan suhteellisen nopeasti kuolinpesän osakkaiden kesken sopien. Päätökset säilytettävistä, mahdollisesti myytävistä tai lahjoitettavista ja pois heitettävistä tavaroista on hyvä tehdä paikan päällä ja välttää tavaroiden siirtelyä tai väliaikaisvarastointia, sillä siitä aiheutuu ylimääräistä vaivaa ja kuluja. 

Kuolinpesän tavaroiden läpikäymiseen ja asunnon tyhjentämiseen on saatavilla apua. Omaa työmäärää voi keventää hyödyntämällä paikallisten yritysten, kuten osto- ja myyntiliikkeiden, kuljetusliikkeiden ja ammattijärjestäjien palveluja. Lue lisää Järjestyksen avaimen palveluista.

Jos vainajalla oli ampuma-aseita, kannattaa katsoa Poliisin ohjeet.

Hautajaiset viikolla vai lauantaina?

Hautaustoimistoon kannattaa olla yhteydessä heti, kun siihen on voimia. Moni on yhteydessä kuolemaa seuraavana päivänä. Lääkärin kirjoittamaa hautauslupaa ei tarvitse odottaa. 

Hautaustoimisto huolehtii vähintään vainajan kuljetuksesta ja arkusta. Usein hautaustoimistosta tilataan myös uurna, hautajaiskukat ja mahdollisesti arkkuvaate. Hautaustoimisto Kaihon kautta on lisäksi saatavilla arkunkantajia, käsiohjelmia, esiintyjiä ja pitopalvelua.

Hautajaisia järjestettäessä kysymyksiä:

  • Tuleeko tuhkaus vai arkkuhautaus?

  • Mihin vainaja haudataan?

  • Milloin hautajaiset halutaan pitää?

  • Kuinka paljon väkeä kutsutaan?

  • Missä siunaus- tai jäähyväistilaisuus sekä muistotilaisuus halutaan pitää?

Vastauksia kysymyksiin ei tarvitse olla valmiina, sillä asiantunteva hautaustoimisto osaa kertoa eri vaihtoehdoista. Hautausneuvoja auttaa varausten tekemisessä ja neuvoo hautapaikkaan sekä hautajaisten käytännön järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä.

Muista sopimukset ja sometilit

Omaisten tehtäväksi jää irtisanoa edesmenneen läheisensä tarpeettomaksi käyneet sopimukset ja jäsenyydet: vuokra-, vesi- ja jätehuoltosopimukset, puhelin- ja nettiliittymät, lehtitilaukset ja suoratoistopalvelut. Huomaa kuitenkin, että puhelinliittymää ja sähköpostitiliä ei kannata sulkea heti, sillä niitä voidaan tarvita erilaisten sähköisten palveluiden päättämisessä!

Sosiaalisen median tilit jäävät elämään, elleivät omaiset tee toimenpiteitä niiden sulkemiseksi tai muuttamiseksi muistotiliksi. Helpoiten sometilit saa suljettua, jos tilien tunnukset ovat saatavilla tai ne löytyvät esimerkiksi vainajan elinaikanaan tekemästä digitahdosta.

Lisätietoa somepalveluiden sulkemisesta ja digitahdosta löydät esimerkiksi Hautauspalvelu Kaihon Digijäämistö-sivulta.

Se pakollinen paperityö

Perunkirjoitus on pidettävä kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Perukirjaan saatetaan tarvita useita eri asiakirjoja, joten toimeen on syytä tarttua jo ennen hautajaisia. Perinnönjako tehdään vasta perunkirjoituksen jälkeen.

Perunkirjoitusta varten tarvitaan sukuselvitys eli virkatodistus. Se tilataan:

  • kirkon aluekeskusrekisteristä (EVL:n sivulta) siltä ajalta, kun vainaja oli evankelis-luterilaisen kirkon jäsen

  • muissa tapauksissa Digi- ja väestötietovirastosta

Mikäli vainaja asui pidempiä aikoja ulkomailla, tarvitaan myös näistä maista virkatodistusta vastaavat asiakirjat – 15. ikävuodesta kuolinpäivään asti. Sama koskee maahanmuuttajia.

Raha-asioiden hoito voi viedä aikaa

Pankit ja vakuutusyhtiöt saavat tiedon kuolemasta automaattisesti, ja pankkikortit lakkaavat toimimasta. 

Omaisen kannattaa olla yhteydessä vainajan pankin asiakaspalveluun ja sopia, kuinka laskut voidaan hoitaa. Hautajaisiin, perunkirjoitukseen ja esimerkiksi asuntoon liittyvät laskut hoituvat yleensä ongelmitta vainajan tililtä, jos siellä on rahaa. Pankki vaatii usein sukuselvityksen kuolinpesän asiointiin. 

Pankit lähettävät kuolinpäivän saldo- ja korkotodistukset vainajan osoitteeseen. Niitä sekä tiliotteita tarvitaan perunkirjoituksessa.

Henkilövakuutukset päättyvät kuolinpäivään, mutta omaisuusvakuutukset pysyvät voimassa, kunnes ne irtisanotaan. Irtisanomiseen tarvitaan kaikilta kuolinpesän osakkailta valtakirja.

Mahdolliset etuudet, kuten leskeneläke, kannattaa tarkistaa Kelasta ja työeläkelaitoksesta.

Hautaustahto helpottaa omaisten taakkaa

Kuten edellä on kuvattu, kuolemaan liittyy paljon hoidettavia asioita. Omalla kohdallaan jokainen voi helpottaa omaisille jäävää tehtävien määrää kirjaamalla ylös omat toiveensa hautaustavasta, hautapaikasta ja hautajaisista. Vapaamuotoinen asiakirja, johon toiveet kirjataan, on nimeltään hautaustahto. 

Useat hautaustoimistot jakavat hautaustahtoa maksutta. Voit myös tulostaa itsellesi Hautauspalvelu Kaihon hautaustahdon.

Tykkäsitkö? Kerro se muillekin!

Haluatko tiedon uusista blogipostauksista suoraan sähköpostiisi? Tilaa uutiskirjeeni!

Viikon avain - iloa ja inspiraatiota sinulle, joka järjestät kotiasi omatoimisesti

Tilaamalla uutiskirjeen saat parhaat järjestämisvinkkini suoraan sähköpostiisi joka maanantai täysin ilmaiseksi. Kiitoksena tilauksesta saat kymmenen kohdan listan asioista, joista voit luopua heti sekä alennuskoodin verkkokursseille. Lukuiloa!

Järjestyksen avain

Ammattijärjestäjä Minna Metsälauha

info(at)jarjestyksenavain.fi

y-tunnus 3443860-9

Viikon avain -uutiskirje

Viikon avain - iloa ja inspiraatiota sinulle, joka järjestät kotiasi omatoimisesti

Tilaamalla uutiskirjeen saat parhaat järjestämisvinkkini suoraan sähköpostiisi joka maanantai täysin ilmaiseksi. Kiitoksena tilauksesta saat kymmenen kohdan listan asioista, joista voit luopua heti sekä alennuskoodin verkkokursseille. Lukuiloa!