Älä ostaa mitään -vuosi

Yksi tärkeä askel polullani ammattijärjestäjäksi oli “Älä osta mitään” -vuosi, johon haastoin itseni kymmenisen vuotta sitten. Siihen aikaan tykkäsin käydä kirpputoreilla ja kierrellä kaupoissa, vaikken mikään shoppailuintoilija koskaan ole ollutkaan. Harrastin myös monenlaista, ja harrastuksiin liittyvää tavaraa oli vähintäänkin riittävästi.

Tavaraa siis oli, ei mitenkään tolkuttomasti, mutta tarpeettoman paljon kuitenkin. Jotta kodin tavaramäärän sai pidettyä tasapainossa, piti tietysti toisesta päästä vähentää, kun toisesta tuli uutta tilalle.

Otin säännöllisesti kirpputorilta pöydän ja myin netissä tarpeettomaksi jääneitä tavaroita. Kuitenkin jatkuva tavaratyöhön käytetty aika ja energian määrä turhautti ja sai havahtumaan siihen, että omia kulutustottumuksia olisi tarpeen ravistella.

Niinpä haastoin itseni “Älä osta mitään” -vuoteen, josta tuli näin jälkikäteen katsottuna varsin merkittävä vuosi. Vuoden opit ja oivallukset kulkevat mukanani edelleen ja niillä on ollut suuri vaikutus omaan tavarasuhteeseeni ja kulutustottumuksiini. Suosittelen vastaavanlaiseen haasteeseen tarttumista, jos oma tavaramäärä tai kulutustottumukset mietityttävät.

Haastevuoteni säännöt olivat yksinkertaiset: Mitään tarpeettomia tavaroita ei saanut ostaa. Ruuan ja päivittäistavaroiden ostaminen oli toki sallittua, mutta muiden tavaroiden ostamiselle piti olla selkeä tarve.

Kirjoitin haasteesta blogia, jotta saisin sopivaa sosiaalista painetta tueksi ja kannustukseksi. Lopulta blogia ei tainnut juuri kukaan kyllä lukea, mutta minulle se oli tärkeä kannustin ja kanava oman edistymisen pohdintaan.

Kodin tavaramäärän konkretisoituminen sai minut pohtimaan, miten voisin padota tavaratulvan pysyvästi. Tavaroiden läpi käyminen ja niistä eroon pääseminen osoittautui työlääksi ja aikaa vieväksi projektiksi, enkä halunnut tehdä sitä ihan pian uudelleen - mieluummin en enää koskaan.

Ennen haastetta olin nauttinut kirpputorien kiertelystä ja edullisten löytöjen tekemisestä. Tykkäsin jonkin verran myös ostoksilla käymisestä ja etenkin kodintavaraa ja sisustusesineitä tarttui usein matkaan. Haasteen aikana ymmärsin, että ajanviettotapani linkittyivät turhan usein tavaroiden katseluun ja ostamiseen.

Haastoinkin itseni pohtimaan ja kokeilemaan uusia ajanvieton tapoja: Jos minulla oli kaupungilla käydessäni ylimääräistä aikaa vaikkapa ennen ystävän tapaamista, en mennytkään kauppoihin kiertelemään, vaan lähdin kävelylle. Kun vein tavaraa myyntiin kirppikselle, lähdin heti sen jälkeen pois, enkä jäänyt katselemaan muiden pöytien tarjontaa.

Ennen saatoin palkita itseäni tavaralla tai rentoutua hankkimalla jotakin uutta, mutta haastevuoden aikana vanhat palkitsemis- ja rentoutumistavat piti laittaa uusiksi. Tavaroiden sijaan suosin nykyään palveluja, liikuntaa ja elämyksiä. Kun tekee mieli altistua uudelle ja yllättää itsensä, kirjastot ja museot ovat oivallinen paikka tehdä se ilman mukaan tarttuvaa tavaraa.

Vähensin myös erilaisille houkutuksille altistumista: Peruin markkinointiuutiskirjeitä, kielsin puhelinmyynnin ja laitoin postilaatikkoon mainoskiellon. Myöhemmin olen asentanut vielä selaimeen mainoksenestosovelluksen.

Erilaiset markkinointikiellot ja omien ajanviettotapojen muuttaminen vähensivät houkutuksille altistumista huomattavasti, ja niillä on suuri vaikutus kulutustottumuksiini edelleen.

Haastevuoden aikana minulla oli lupa ostaa jotakin, jos minulla oli esineelle aito tarve. Ostin esimerkiksi GoreTex-asun vanhan ja rikkoutuneen tilalle. Pohdin ostosta pitkään ja perusteellisesti ja sovitin montaa eri vaihtoehtoa, kunnes löysin sopivan. Perusteellinen harkinta kannatti, sillä asu on edelleen käytössä.

Vuoden aikana opin harkitsemaan ja pohtimaan hankintojani tarkoin. Heräteostokset, joihin olin aiemmin silloin tällöin sortunut, jäivät pois. Vaikka nykyään minulla ei ole samalla tavalla tarkkoja ostamisen sääntöjä itselleni kuin haastevuonna, niin teen hankintoja edelleen aikalailla samoilla kriteereillä. Kun ostan jotakin, sille pitää olla tarve ja esineen pitää olla niin hyvä, toimiva ja laadukas, että voin sitoutua pitämään sen loppuikäni.

Haastevuoden jälkeen en halunnut käyttää tavaroideni läpikäymiseen ja tarpeettomista eroon pääsemiseen enää niin paljoa aikaa ja vaivaa kuin olin käyttänyt. Tein poistamisesta rutiinin: Otin käyttöön poistolaatikon, jonne laitoin tarpeettomiksi käyneet tavarat, kun niitä tuli vastaan. Viimeistään kun laatikko täyttyi, laitoin tavarat myyntiin tai lahjoitin ne pois.

Lisäksi otin tavaksi käydä suunnilleen kerran vuodessa silmäillen kaapit ja laatikot läpi ja karsia tarpeettomaksi jääneet tavarat poistoihin. Tällä tavalla poistamisesta muodostui ikään kuin arkinen rutiini, joka ei vienyt paljon aikaa ja vaivaa. Sen ansioista kuitenkin tarpeettomat tavarat päätyivät kiertoon, eivätkä jääneet kaappien kätköihin pyörimään.

Haastevuoden aikana kävin siis kodin tavaroita läpi ja karsin tarpeetonta tavaraa kiertoon. Lisäksi remontoin kulutustottumuksiani siten, että houkutuksille altistumista tapahtuisi jatkossa vähemmän ja ostaisin uutta vain harkiten ja tarpeeseen.

Pysyvän muutoksen takaamiseksi tein vielä poistamisesta itselleni rutiinin, jotta tarpeettomat tavarat eivät jäisi enää laatikoiden täytteeksi.

Kuten alussa mainitsin, nämä opit ja oivallukset kulkevat matkassani edelleen ja niillä on ollut pysyvä vaikutus omaan tavarasuhteeseeni ja kulutustottumuksiini.

Suosittelen tällaiseen ja johonkin vastaavan haasteeseen tarttumista, jos kodin tavarapaljous ja omat kulutustavat mietityttävät.

Minun elämääni haastevuosi toi pysyvästi enemmän aikaa, tilaa ja rahaa oikeasti tärkeille asioille, ja tavaratyöhön käytetty aika puolestaan väheni merkittävästi.